Aubertista vuoden tulokas

     
           

Ranskalaisesta Yamaha-kuljettajasta Jonny Aubertista tuli enduron MM-sarjan 2006 vuoden ”rookie”, tulokas. Aubert kamppaili tiukasti tasoltaan kovimman luokan enduro2:n MM-mitalista.

Pistekamppailussa tulokkaan tittelistä Aubert löi espanjalaisen Gas Gas-kuljettaja Cristobal Guerreron yli 20 pisteellä. Guerrero on viime vuoden nuorten maailmanmestari.

o o o

MM-sarjaan paluun teki kauden päätöskisassa Ruotsin Anders Eriksson kuten aiemmin jo tiedotettiin. Ranskan Aprilia-kuljettaja Lauret Bouffioux, 40, puolestaan pistää pillit pussiin ja lopettaa.

Ison luokan maailmanmestari David Knight siirtyy Juha Salmisen tilalle GNCC-sarjaan. Knight ei aja enää myöskään Uuden-Seelannin Sixillä, joten siirtymiä isoon luokkaan on odotettavissa. Knight ajaa Sixin aikaan Las Vegasissa halliendururoa.

o o o

Syksy on muuttolintujen aikaa. MM-endurossa ensimmäiset siirtouutiset liikkuvat toistaiseksi vielä huhujen asteella. Italian Aprilia-tiimi ajattaa ensi kaudella MM-sarjassa kahden kuljettajan sijasta neljää ukkoa. E2-luokassa kilpaillut Alessandro Botturi jatkaa, mutta merkillä ajaneen E3-luokan kuskin Alessandro Zannin tilanne on vielä auki.

Italian HM Hondan Simone Albergonin (E1) kerrotaan siirtyvän Team UFO Yamahalle, joka ajattaa ensi vuoden MM-sarjassa neljää kuljettajaa.

Tänä vuonna italialaiseen Honda-tiimiin ovat kuuluneet Albergonin lisäksi Mika Ahola, Paolo Bernardi ja Michel Szuster.

Kurt Caselli (KTM) on puolustanut tänä vuonna MM-sarjassa jenkkien kapeaa kunniaa. Ensi vuonna roolin yrittää ottaa Nathan Kanney.