| |
Endurospecial.com onnittelee
Mr Enduroa eli Kari Tiaista.
Kari Tiainen täyttää lauantaina
26. elokuuta 40 vuotta Espanjassa,
jonne hän matkusti torstaina
järjestelemään endurosafareitaan.
Onnittelukuvana on Tiaisesta Ohkolan
motocrossradalla 28. lokakuuta 1985
eli syksyllä 21 vuotta sitten ottamani
kuva. Kyseessä oli Uudenmaan piirin
motocrossin piirinmestaruuskilpailu.
Tuolloin vielä RiMSiä edustanut
19-vuotias Tiainen voitti Ohkolassa
viimeisenä ajetun A-luokan 0-750 ksm
kilpailun. Piirinmestaruuden
Keski-Uusimaahan kirjoittamani
jutun mukaan vei kuitenkin lähdön
kakkonen, Hyvinkään Moottorikerhon
Mika Hakonen, joka viimeisellä
kierroksella "vähän varkain" ohitti
Tuusulan kerhon oman miehen
Jaakko Eckertin. Neljäs oli HäMK:n
Jorma Kakko ja viides TuMkin
Seppo Eckert.
|
 |
| |
Ohkolan rata oli tuohon aikaan vielä hyvin kivinen. Tähän sortui myös
kilpailun ulkopuolinen kirittäjä ismo Vehkonen.
- Kiviä sai todella varoa. Vuosi sitten jalkapöydän luu murtui aivan
vastaavassa kivikossa, kertoi kilpailun voittaja Kari Tiainen, jota
harmitti Ismo Vehkosen keskeyttäminen.
- Olisi ollut kiva testata Ismon vauhti, Tiainen kertoi jutussa.
Tiaisen kyseisen loppusyksyn ohjelmaan kuului vielä pari endurokilpailua.
Jutussa Tiainen toivoi lisää sponsoreita. Tilanne oli kuulemma hyvä, kun
STS oli tukena.
No, nyt STS-pankkiakaan ei enää ollut miesmuistiin.
Pitkällä urallaan Tiainen koki enduropoluilla kolhuja. Kun Tiainen täytti
35 vuotta, kertoi hän saaneensa yhden luunmurtuman jokaista ikävuottaan
kohden. Sen jälkeen ainakin ranne on saanut rankasti pipiä!
Kari Tiainen voitti urallaan yhdeksän henkilökohtaista MM-kultaa
1990-2000, ensimmäisen Suzukilla, neljä Husqvarnalla ja kaksi viimeisintä
(1997 ja 2000) KTM:llä. KTM:lle Tiainen siirtyi 1997.
KTM-tehtaan suomalaistiimin managerina hän ehti toimia kaksi vuotta.
Tiaisen johtaman tiimiin kuuluivat Juha Salminen, Samuli Aro, Marko
Tarkkala ja Petteri Silvan, jotka ovat voittaneet MM-urillan säkillisen
maailmanmestaruuksia.
Erkki Poutanen
|
|