| |
Mäntsälän Moottorikerhon vasta 16-vuotias
Paavo Sivula järjesti Mikkelissä sunnuntaina
ajetussa enduron SM-osakilpailussa
kisajärjestäjille, huoltojoukoilleen ja
kilpakumppaneilleen sydämen tykytyksiä.
B-luokassa viimeisenä taipaleelle lähtenyt
Sivula katosi kisan puolivälin jälkeen totaalisesti
pariksi tunniksi.
Vähältä piti, etteivät järjestäjät hälyttäneet
hätiin jo pelastushenkilöstöä. Jossakin vaiheessa
järjestäjät selvittivät tiedostoistaan, missä
vaiheessa kaverista oli tehty viimeinen havainto
ja mistä se ensi kerran puuttui. Katoaminen
paikantui toisen kierroksen alun pitkän siirtymän
jälkeisen at-aseman ja maastokoe ykkösen välille.
- Nollapyörää ajanut Markku Savikurki pojan
sitten löysi, kun tiesi mistä tarkemmin etsiä,
Paavo Sivulan isä Jari kertoo.
- Kaveri ansaitsee suuret kiitokset
rauhallisuudestaan kiperässä tilanteessa.
Miehestä näki, että homma oli hänellä hanskassa.
Myös kilpailun johtaja Kari Torniainen ryhtyi
napakasti johtamaan etsintää, Jari Sivula
kiittelee.
Toimitsijat olivat myös avuliaasti työntämässä
pyörää maastosta. Lykättävää matkaa oli vajaat
puoli kilometriä.
|

Uuteen taistoon. Paavo Sivula (vas.) oli järjestää Mikkelin
metsässä suuretsinnät, mutta kiperä tilanne päättyi myös
Jari-isän helpotukseksi onnekkaasti. |
| |
"Nojasin puuta vasten silmät kiinni"
Kisan jälkeen ajaneet purkupyörät eivät havainneet syvän supan pohjalla mutakuopan reunalla ollutta kilpailijaa.
- Yritin korjata pyörää, jonka ketjut olivat pahasti sykkyrällä. Välillä nojasin puuta vasten, pidin silmiäni kiinni ja lepäsin. Olin aivan sipissä. Näin pyörät, mutta en ehtinyt kiinnittää niiden huomiota, Paavo Sivula kertoi eilen seikkailustaan.
Tapahtumassa olisi saattanut olla ainekset pahempaankin, mutta onneksi nuorukainen ei loukkaantunut. Eikä jättänyt pyöräänsä ja lähtenyt suunnistamaan outoon metsään.
Mikkelin kisa oli Paavo Sivulalle ensimmäinen B-luokassa. Ajokortin hän sai vasta kuukausi sitten. Ajajaura alkoi kolme viikkoa sitten Valkealassa. Sitä ennen hän kokeili Vesijärviajossa. Toinen sija C-luokassa Vekaralla merkitsi heti nousua B-luokkaan.
- Mikkelin kisa oli rankka. Ensimmäisellä kierroksella sain pitkällä
siirtymällä viisi minuuttia aikasakkoa, kun kytkinkahva katkesi. Toisella kierroksella olin samassa paikassa jo niin puhki, että taas tuli at:tä. Sen päälle tulikin sitten lyhyt siirtymä mutakuoppineen ykkös-ek:lle.
- Jo ensimmäisellä kerralla jouduin tekemään mutakuopassa työntöhommia. Toisella osasin varoa paikkaa, mutta sitten ketjut hirttäytyivät.
"Mestarit erottuivat"
Paavo Sivulalle ei kisan puhuttavimmasta episodista jäänyt henkisiä vammoja.
- Maanantaina aloitin pyörän kunnostamisen. Nummelan nostotalkoissa parin viikon päästä jatketaan. On kokemusta nostohommista, nuorukainen vitsaili.
Kisan nuorimpiin kuulunut saattoi vain ihailla MM-sarjan huippujen taitoja. Samuli Arolla ja Marko Tarkkalalla jäi pitkällä siirtymällä aikaa 5-6 minuuttia ja Jari Mattila vältteli trial-tyylin jalkakosketuksia maahan, kun B-kuskit ottivat aikasakkoja lähes järjestään.
- Paavon vahvuus on, ettei hän anna ikinä periksi, isä kehaisee poikaansa.
Sivulat, isä ja poika, aloittivat enduroharrastuksen vasta puolitoista vuotta sitten.
- Työkavereista Mäntsälän palolaitoksella puolella kymmenellä on pyörä. Kävimme katsomassa ajotouhuja ja jäimme heti koukkuun, Jari Sivula sanoo.
- Ennen näin unta näteistä naisista, nyt ajan enduropyörää! Jari lisää.
|
|