Enskajunnujen ja - lajin tulevaisuus?
 

Viime kolumnissa tuli todetuksi, että jos Suomen joukkueet Chilen Sixille päätetään kesäkuun alkupuoliskolla, ongelmaksi nousee jäljellä olevien näyttömahdollisuuksien puute. Kesäkuun alkuun mennessä kansainvälisiä lisänäyttöjä on mahdollista antaa enää Italian MM-kisassa 26.-27. toukokuuta.

EM-sarja jatkuu vasta kesä-heinäkuun vaihteessa Unkarissa. Sinne tiettävästi ovat lähdössä ainakin Roni Nikander ja Oskari Kantonen.

Turhan pantiksiko, kysyy nyt ainakin yksi lukija.

No ei tietenkään, kokemustahan kisa aina tuo.

Espanjaan ja Portugaliin lähtö olisi vaatinut vähintään 5000 euroa ylimääräistä rahaa kuljettajilta, joilla sponssit ovat vielä kiven alla.

Selvää on, ettei kaikilla kyvykkäilläkään junnukuskeilla siis riitä taloudelliset rahkeet lähteä Italian MM:ään. Vaikka Sixi kuinka polttelisi.

Toisaalta totuus on, että kansainvälistä kokemusta ja erillisillä alustoilla ajamista kaivataan, jotta tarvittavaa kovuutta löytyy. Muuten ei maailmalla ole mahdollisuutta pärjätä.

o o o

Suomen enduro kaipaa tulevaisuuden lupausten kansainväliseen menestykseen jeesaamiseksi valmentajan ja asioiden hoitajan, jolla on motivaatiota ja aikaa ottaa suojiinsa lupaavat juniorit. Tässä mielessä avuksi olisi jo vaikka kotimaassa toimiva henkilö, joka hoitaisi heidän asioitaan keskitetysti täällä kotimaassa, järjestelisi mahdollisia kisamatkoja ulkomaille ja rahoituksia kyseisiin matkoihin.

Nyt joka kerhossa puurretaan itsenäisesti.

Useimmilla vanhemmilla mahdollisuus vastata kehityksestä loppuu väkisinkin jo Suomen rajojen sisäpuolelle. Kun ei yksinkertaisesti riitä aikaa eikä varoja.

Onko valmentaja/apuhenkilö joku vanha maailmaa kiertänyt ammattilainen, jolla olisi mahdollisuus ottaa vastuulleen junioritoiminta Suomessa? Ei varmaan ollenkaan huonoin vaihtoehto?

Jotakin tarvitsisi tehdä tulevaisuuden turvaamiseksi. Nyt MM-sarjassa pärjäävistä Juha Salminen, Mika Ahola ja Samuli Aro ovat kaikki kolmikymppisiä, ylikin, ja vain Marko Tarkkala, Valtteri Salonen ja Jari Mattila nuorempaa kaartia.

Alkaa kylmätä, kun seuraa millaisella vauhdilla Ranska, Italia ja Espanja marssittavat MM-sarjaan uusia lujaa ajavia kasvoja.

o o o

Jämsässä ajetaan sitten lauantaina kauden neljäs SM-osakilpailu. Mukaan on tulossa 214 kilpailijaa ja jämsäläisillä on kova polte pärjätä kotitanhuvilla. J-SMK:sta starttaa 39 ukkoa!

Herkullista on, ettei mestaruus ole yhdessäkään luokassa varmistumassa. Ei sinne päinkään. Leif Holmin kannoilla 125-luokassa ovat Olli Turma ja Tero Koskinen. Eivätkä mitalit taatusti ole kolmen kauppa. Takana kyttäävät Antti Hellsten ja Tuomas Ahonen, jonka nivelvaurio ilmeisesti ja onneksi ei ollutkaan pahempi. Ainakin lekuri oli sanonut, että aja sinä poika vaan!

Heikki Timosella on isommassa kaksitahtiluokassa vankka 23,5 pisteen johto eikä Heikki malttanutkaan jättää hommaa kesken. Mikäpä olisikaan mukavampaa kuin ottaa kolmen perättäisen Päitsin voiton lisäksi kuudes Suomen mestaruus putkeen.

No siihen on vielä matkaa, mutta ainahan ajatuksella voi leikitellä. Vai mitä Timosen pahimmat uhkaajat Janne Suominen ja Mikko Tontti? Niko Kalatien endurot vaihtuivat kesän tullen crossiin.

Kiikkerin tilanne on nelareissa. Petteri Silvan johtaa, mutta Valtteri Salonen on vain 3,5 pisteen päässä. Marko Tarkkala on kolmantena, mutta Päitsin väliin jättäminen teki niin suuren loven pistesaldoon, ettei nousua ainakaan vielä Jämsässä tapahdu.

Valtterikin on aika ison urakan edessä. Jämsäläisillä on ollut tapana pärjätä Jämsässä!



o o o

Endurospecial Trophy SM:ssä eli yleiskilpailun kokonaistilanteessa tilanne on kiintoisa sikälikin, että vaikka Silvan johtaa nelitahtiluokkaa, on Salonen ES Trophyn kärjessä. Tosin vain pisteen erolla. Luokassa ja yleiskilpailussa keskinäiset paremmuudet ovat Silvanille 2-1, mutta jämsäläinen sai SM-avauksessa Lahdessa vain 10 pistettä Salosen 20:tä vastaan. Riihimäellä Silvan sai eroa kiinni vain kolmella pisteellä ja Päitsillä, vaikka olivat 1,5-kertaiset pisteet, taas kuudella pisteellä, kun kaksikon väliin ei yleiskilpailussa (2. ja 3.) kiilannut kukaan.

Heikki Timonen on yleiskilpailussa kolmantena ja Marko Tarkkala neljäntenä.

Kun Endurospecial Trophy MM:ssä suomalaiskärki on kovasti uhattuna (Jonny Aubert, FRA), vissi on että Jämsässä suomalaiset pärjäävät ja Trophyn kärki pysyy härmäläisten hallussa.

Turun Moottorikerhoa edustava sympaattinen Leonidas Tsiopoulos kun ajaa Jämsässäkin C-luokassa eikä siis SM-pisteistä!

Erkki Poutanen