Ja suolakaivos kiittää!  
 

Olemme ylläpitäneet endurosivujamme nyt runsaan vuoden. Ensimmäinen juttu taisi olla viime vuoden Päijänneajon ennakkotarina. Vuoden mittaan on julkaistu viitisensataa juttua, kuvia ja kolumneja.
Vasta muutama päivä sitten saimme sivuillemme kävijälaskurin. Kuinka moni sivujamme lukee, oli meille siis tätä ennen täysi arvotus.
Kuuden viime päivän aikana huhti - toukokuun vaihteessa sivuillamme vierailtiin 1826 kertaa. Eri kävijöitä oli 932. Jopa 6-7 maasta. Jaksoon mahtuu vapuntienookin, jolloin ehkä monet ovat enemmän tillin-tallin kuin surfaavat netissä.
En tiedä onko kerrottu määrä ”aikuisten oikeesti” paljon vai vähän, mutta kelpaa meille.
Muutaman kerran matkan varrella olen tullut tunnustaneeksi itselleni, että hullun hommaa mikä hullun hommaa! Ja etenin jos puurramme turhaan. Ikään kuin pöytälaatikkokirjailijoina. Se, että kävijöitä on, helpottaa vähän. Ainakin hetkeksi.

o o o

Tähän ”hulluuteen” ovat muutkin kiinnittäneet huomiota ja kyselleet, että miksi? Ja vielä ilmaisia!
Peruslähtökohta on tietenkin, että rakkaudesta lajiin. Samalla olemme halunneet jeesata lajin harrastajia ja muutakin lajiväkeä. Jatkuvastihan valitetaan, ettei laji saa tarpeeksi julkisuutta.
Yksi motiivi sivuille oli myös, ettei päätyöni parissa sanomalehdessä katsottu enää hyvällä sitä määrällisesti hulvatonta vuosia jatkunutta endurouutisointia. Ajat muuttuvat. Enkä voi olla asiassa edes eri mieltä, koettelinpahan vain rajoja. Urheilusivujakin nimittäin tehdään herkällä korvalla yleisöön ja lukijatutkimuksiin nähden. Ja enduro on pieni laji lähes sadan Suomessa harrastetun lajin joukossa. Endurospecial.com oli siis tavallaan yksi tapa purkaa henkilökohtaisia paineita.
Sivuston lisäksi olemme pyydettäessä auttaneet kisajärjestäjiä tiedotusasioissa, tuotamme materiaalia Juha Salmisen kotisivuille ja olemme auttaneet tiedottamisessa (mm. sopimusasiat) muutamia muitakin MM-sarjan kuljettajia ja eräitä muitakin tahoja.
Voin vakuuttaa, että vapaaehtoistyötä on halukkaille tarjolla ihan riittämiin.
Tässä suhteessa ikä ei ole allekirjoittanutta yhtään viisastuttanut. Samaa ”harrastamista” toteutin, kun olin aikoinaan lätkässä muun muassa yleisurheiluun, nyrkkeilyyn ja ampumahiihtoon.

o o o

Endurosivujen ylläpito on ajoittain hyvinkin työlästä. Sitä se oli viime viikonloppuna ja tulee olemaan myös ensi viikonloppuna. Työskentelen Keski-Uusimaa -lehdessä urheilutoimituksen esimiehenä ja tulevana viikonloppuna olen lomien takia yksin hoitamassa paikalliset urheilutapahtumat lehteen. Luonnollisesti ne ajavat harrastustoiminnan edelle.
Ja edessähän ovat Portugalin MM-kisapäivät ja Hyvinkään kansalliset enskakisat.
Tietää taas repeävänsä!
Tuotan eli käytännössä kirjoitan Endurospecial.comiin lähes kaikki jutut ja Toni Harsia siirtää ne sivuille ja hän vastaa myös sivujen ulkoasusta.
Eli voin vain lohduttautua sillä, että meitä ”hulluja” on kaksi. Toni työskentelee Helsingin kaupungintalolla ja päivät venyvät usein hyvin myöhään. Kotiin saavuttuaan hän siirtää yöllä jutut sivuille. Sen lisäksi Toni kilpailee ralliautoilussa (A-juniorit), suunnittelee ja toteuttaa nettisivuja ja valmistaa ja tekee erilaisia mainosteippauksia. Olen huomannut, ettei hänellä ole kauheasti vapaa-ajan ongelmia!

o o o

Sivustoa kehitellään pikku hiljaa. Mutta sitoumuksetta, voimien ja resurssien mukaan.
Motocross-otsikon alle ei viime syksyn jälkeen ole ilmestynyt uutta materiaalia. Osasto lopetetaankin kokonaan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät resurssimme riitä materiaalin tuottamisen.
Yleisessä jakelussa olevan aineiston esillepanossa taasen ei ole järkeä, koska samat jutut ovat luettavissa muualtakin.
Internet-sivujen ylläpidosta on aina kuluja, vaikka toiminta muuten pyöriikin vapaaehtoispohjalla.
Seuraakin kaupallinen tiedote: Ne, jotka haluavat tukea toimintaamme, voivat ostaa sivuiltamme ilmoitustilaa. Yhteys vain Toniin. Hänen yhteystietonsa löytyvät sivuiltamme.
Lähipäivinä myyntiin tulevat samassa tarkoituksessa Endurospecial.com -lippikset ja tarrat.

Erkki Poutanen