Nummelan Moottorikerhon 18-vuotias Roni Nikander uusi sunnuntaina Orimattilassa enduron nuorten Suomen mestaruuden. Vuosi sitten Raju-Roni nappasi SM-kullan 45 pisteellä, mutta nyt maksimein 50. Mestaruus ratkaistiin kahdella kisalla. Talviosuus ajettiin 25. helmikuuta Nurmijärvellä.
KTM:llä ajava Nikander ajoi Orimattilassa pohjat kaikilla maastokokeilla, joilla ek-aikaa kertyi yhteensä vajaat 50 minuuttia, 48.46,03.
Nelitahtiluokan ja yleiskilpailun kakkonen oli Porvoon Riku Riiheläinen 50.33,21 ja yleiskisan kolmas isomman kaksitahtiluokan ykkönen Hämeenlinnan Jussi Heikkonen, 51.11,17. Keravan Santeri Enjala jäi Heikkoselle 50 sekuntia.
Pikkuluokan voitti järjestävän kerhon Orimattilan Moottorikerhon Markus Holm, 51.32,46 ennen Mäntsälän Moottorikerhon Miko Melliniä, joka hävisi Holmille vain 2,76 sekuntia.
SM-junnukärkipari oli siis Nikander ja Mellin.
Nikanderin SM-kultapisteet 50, Mellin vei hopean 33:lla ja nelitahtahtiluokan viides KaMoKen Lauri Salonen pronssin 29 pisteellä. Italiassa MM-junnusarjaa ajamassa ollut Antti Hellsten putosi avauskisan kakkossijan pisteillä neljänneksi. Viime vuonna Toni Eriksson oli hopealla, Hellsten pronssilla, Salonen neljäs ja Mellin vasta kahdeksas!
Roni Nikander on nuoresta iästään huolimatta menestynyt hyvin myös aikamiesten SM-endurossa. Viime vuonna tuli piikkiluokassa mestaruus ja edellisellä pronssi. Viime syksynä Nikander ajoi myös Suomen nuorten maajoukkueessa Uuden-Seelannin Sixillä.
Kaikki voitot tulevalle ammattilaiskuskille
- Ei mitään ongelmia. Vauhti oli kohdillaan ja KTM:n nelitahtinen kaksipuolikas crossipyörästä rakennettu vehje kehräsi tottuneen varmasti. Suhteellisen varma esitys. Reitti oli asiallinen ja riittävän haastava varmaan kaikille - kuljettajille, Roni Nikander kertoi.
- Reitin lyhentäminen yhteen kierrokseen oli järjestäjiltä hyvä ratkaisu. Viikolla ollut sade oli pehmentänyt maastopohjaa.
Nikanderin kausi jatkuu parin viikon päästä Porin ja Rauman kesäcrossikisoilla Satakunnassa.
- Unkariin lähden kesäkuun lopussa EM-kilpailuun antamaan näyttöjä Sixin junnujoukkueeseen. Toivottavasti näyttö ehtii valitsijoille.
Lohjalla asuva Roni Nikander valmistuu näinä päivinä talonrakentajaksi.
- Ai mitäkö tulee isona. Rakentaja. Tai mieluummin moottoripyöräilyn ammattikuljettaja.
Mäntsälässäkin tehdään hyvää työtä
Palkintojen jaossa ruiskuteltiin Roni Nikanderin SM-kullan kunniaksi kuohuviiniä. Niki Ahola oli kisan kolmas junnuissa ja SM-hopeaa pokannut Miko Mellin saivat pienet kasteet kuuman päivän päätteeksi.
Nummelaan ehdotettiin vuosi-pari sitten lajin kasvattajapatsasta, mutta Nummelassa ollaan kohteliaita:
- Mäntsälän suuntaan vaan terveisiä. Sieltä on tulossa hyviä junnuja kotimaan enduroon. Miko Mellin esimerkiksi on lahjakas juniori, joten Mikon hopea ei ollut ainakaan meille ihan jättiyllätys, Paavo Nikander tuumi.
Lady cupille ei kunnian kukko laula
Lady cup näyttää kuivahtavan kokonaan. Viime vuonna kilpailijoita oli muutama, mutta nyt vain kolme, joista kaksi pääsi maaliin.
Tuusulan Marita Nyqvist vie mestaruuden syksyllä Mäntsälässä, sillä Orimattilassa tuli toinen voitto liki 24 minuutin erolla Sirkku Kannistoon. Marie Reittonen keskeytti kakkospaikalta kolmen pätkän jälkeen. Talvikisassa toiseksi ajanut Taru Koskinen ei osallistunut ja putosi pisteissä kolmanneksi Nyqvistin ja Kanniston taakse.
Miesten B-nelitahtiluokassa herkisteli muistoja Päijänneajon kaksinkertainen voittaja Sipoon Juhani Laaksonen. Voitto tuli!
Tulokset: www.fin-enduro.com |