Urheilulajeja on vaikea vertailla keskenään, mutta jotain osviittaa voi saada, kun enduron tilannetta Suomessa vertaa läheiseen sukulaislajiin motocrossiin. Crossikisoissa osallistujamäärän kasvu on ollut enduroakin rajumpaa viimeisten vuosien aikana. Suurin osa kasvusta on tullut junioreissa, eli 10-15- vuotiaissa.

Toisaalta ainakin crossin pikkuluokassa, MX2:ssa, on tänä vuonna SM-sarjassa nähtävissä selvä nuorten haastajien esiinmarssi. Kun 16-vuotias Miika Oinonen johti SM-erää neljä kierrosta ja 15-vuotias Harri Kullas oli avauskisan jälkeen sarjan kakkosena, 25-30-vuotiaat mitaleita tukuttain keränneet konkarit iloitsivat nuorison haasteesta.

Ilman suurta junioreiden joukkoa ei missään lajissa löydy huippulahjakkuuksia. Enduron tilanne tosin on sikäli erilainen, että juniori-ikäisenä lajin kisoihin ei ajokorttivaatimusten vuoksi pääse. Motocross onkin toiminut aina kasvatusalustana enduron tähdille. Nykyisistä huipuistamme Mika Ahola on ainoa, jolla ei ole crossitaustaa.

Virta crossista enduroon hiipunut

Muutamaan vuoteen ei crossijunnuista ole kuitenkaan siirtynyt yhtään oikeasti lahjakasta, lupaavaa ajajaa metsikön puolelle. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, viimeisimpinä lamput pyöriinsä virittäneen Jari Mattilan, Valtteri Salosen, Tomi Peltolan ja Olli Turman saavutukset crossiradoilla eivät kuitenkaan olleet esim. Samuli Aroon verrattuna kaksisia. Mainittujen neljän jälkeen virta radalta metsään onkin tyrehtynyt käytännössä totaalisesti. Joitakin kokeilijoita on tosin käynyt, mutta crossi on säilynyt ykköslajina.

Syitä tilanteeseen olisi syytä miettiä nopeasti.

Mielikuvat ratkaisevat ihmisten valinnat, sitä totuutta ei kukaan pysty kiistämään. Junioreiden mielikuva Suomi-endurosta on valitettavasti nykyään se, että laji on pyörän kaivamista suosta vähintään viisi vuotta vanhat ja ehdottomasti eri merkkiset ajopaita ja -housut päällä. Tähän mielikuvaan ei syyllistä voi osoittaa pelkästään lajin johdosta, vaan koko harrastajakunta on nuorison mielikuvissa 60-luvulle jäänyttä.

Enduro metsäläisten laji?

Lajikulttuuri on asia joka kasvattaa nuorista joko fanaattisia harrastajia, joista löytyvät huiput tai sitten silloin tällöin huvikseen urheilevia. Lajikulttuuria ei ainakaan edistä se, jos sosiaaliset suhteet ovat minimissään.

Kisoista netin keskustelupalstoilla tapahtuva mielipiteiden vaihto voi olla hyväksikin, mutta kun enduro on ainoa laji, jossa näin tapahtuu, nousee mieleen kysymys, että eivätkö endurokuskit tosiaan näe toisiaan kasvoista kasvoihin?

Enduroväki veistelee mielellään crossareiden leirintäalue-varikoista, mutta kun vanhemmat ja junnut viettävät viikonloppu-illat yhdessä, ensin mainitut grillin ääressä ja jälkimmäiset tulevan kisan rataa kävellen, tieto ja ennen kaikkea tunne leviää. Samalla ne mielipiteetkin tulee vaihdettua kasvoista kasvoihin.

Kaikki edellä mainittu on ehkä kärjekkäästikin sanottu, mutta en usko millään, että 16-vuotiaana aktiivisen harjoittelun ja kilpailemisen aloittavasta kaverista voi nykymaailmassa tulla enää huippu-urheilijaa. Ei ainakaan moottoriurheilussa, jossa kiilusilmäiset tallipomot raakkaavat armotta reilusti yli kaksikymppiset, joilla ei ole vahvoja näyttöjä takanaan.

”Enduro hauska harrastus ja kilpaileminen sivumauste”

Suuren harrastajajoukon olemassaolo toki takaa lajille tiettyä jatkuvuutta. Mutta jos päämäärä on kilpailumenestys, ei ole mitään merkitystä sillä, kuinka moni yli kolmekymppinen harrastelija pyörii joukossa mukana. Heitäkään ei sovi unohtaa, mutta jos julkisuudessa joskus kerrottu tieto, jonka mukaan enduron lajiryhmän mielestä enduro on hauska harrastus ja kilpaileminen sen sivumauste pitää paikkansa, on focus ollut hukassa jo liian pitkään.

Jostain on aina aloitettava. Tähän tilanteeseen sopiva aloitus voisi olla vaikka se, että avataan CrossCountryn harraste-luokka kaikille, joilla on lisenssi ja ikää ajaa crossia pikkuluokan (MX2) pyörillä. Näin saataisiin junnuille edes mahdollisuus kokeilla jotain muuta kuin crossirataa jokaisessa ikäluokassa.

Jatkaa voisi vaikka siitä, että mietittäisiin aikansa elänyttä luokkajakoa uusiksi ja muutenkin alettaisiin elämään Suomi-enduron säännöissä enemmän muun maailman malliin. Aika monessa lajissahan kansalliset säännöt muuttuvat korkeintaan vuoden viiveellä FIM:n kirjojen mukaisiksi. Miksi ei siis endurossa?

Ajosaapas

Nimimerkkikirjoittaja on toiminut yli 20 vuotta endurossa ja crossissa ensin nuorena ajajana ja sitten monissa muissa tehtävissä.

Jatka keskustelua! Lähetä mielipiteesi osoitteeseen erkki.poutanen@endurospecial.com