![]() |
|||||
| Karhula palaa endurokartalle |
|||||
|
|||||
Karhulan Moottorikerhon lauantaina järjestämä XI Kotka Enduro merkitsee eteläkymenlaaksolaisen teollisuustaajaman paluuta kansalliselle endurokilpailujen kartalle. Lauantain kisaan on ilmoittautunut 227 kilpailijaa. Joukossa on useita kansallisen kärkitason kuljettajia, tulevaisuuden ammattilaisia ja kruununa kerhon oma MM-sarjan kuljettaja Simo Kirssi. Kalevi Häkkänen on yksi palaajista ja toimii lauantain kilpailun ratamestarina. Kalen pojista Toni ajoi aikoinaan nuorten SM-hopealle ja Antti pärjäsi kohtuullisen mukavasti motocrossissa. KarMK on enskatauon aikana järjestänyt motocrosskisoja. Muutama vuosi sitten kerhojoukkueiden SM-kilpailunkin. Aika kuluu nopeasti. Sen tunnustaa Kaartinenkin. LUVASSA HYVIÄ KAMPPAILUJA Avoimeen A-luokkaan tulevat Simo Kirssin lisäksi muun muassa porvoolaiset Oskari Kantonen ja Riku Riiheläinen, Lahden Ville Haapasalo ja Keravan Santtu Enjala sekä Sipoon Jani Aalto. Nuorten maajoukkuevalmennusryhmästä Karhulassa nähdään Kantosen lisäksi 125-luokassa Antti Hellsten, Olli Turma, Ari Jauhiainen ja Miko Mellin sekä 250-nelitahtiluokassa Jari Pulkkinen. Piikkiluokassa ajaa lisäksi ainakin Pentti Nurminen ja nelariluokassa Marko Leponiemi ja Pekka Viljakainen. KAKSI KISAPÄTKÄÄ Kilpailukeskus sijaitsee Karhulan moottoriurheilukeskuksessa, josta A- ja B-luokat starttaavat klo 12.30 jälkeen, C-, D- ja K-luokat sekä V50 aamulla klo 9 alkaen. Nuoremmat vetskut eli V40 aloittavat klo 13.15 jälkeen. Varikkona toimii speedway-rata. Heikki Kaartisen mukaan Isojaon aikaiset ratkaisut vaikuttavat seudulla edelleen siten, että maanomistus jakautuu kapeisiin pitkiin kaistaleihin eli maanomistajia on melkoinen määrä. Ykkös-ek on crossiradalla ja sen läheisessä kangasmaastossa. Pätkällä on pituutta 3,8 kilometriä. Sitä seuraa muutaman sadan metrin siirtymä ek 2:lle, jolla on pituutta 8 km. A- ja B-luokat sekä Vet40 ajavat kolme kierrosta eli kuusi ek:ta, V50 2,5 kierrosta (5 ek:ta), C-luokka kaksi kierrosta (4 ek:ta) sekä naiset ja kuntoluokka puolitoista kierrosta (3 ek:ta). Hieno homma, että Karhula palaa taas endurokisojen kartalle. Ehkä ensi vuonna jo SM-osakilpailun merkeissä. Tietty kierto kisajärjestelyissä olisi aina paikallaan. VETERAANIKERMA PAIKALLA Karhulan kisa on veteraanicupin (V40) toinen osakilpailu. Kärkikolmikkona starttaavat Jukka Aures, Karri Tikkanen ja Jyrki Savola, mutta myös Kaj Tötterman, Jukka Viirret, Peter Weckman, Sasu Enjala, Juha Nuuttila ja Niko Pahlberg takaavat laadun. Päitsillä ratamestarihommissakin häärinyt Aures oli viime vuonna vet-SM-kakkonen Marko Laaksosen jälkeen, mutta Paippisten mies ei puolusta mestaruuttaan.
|
|
||||