Tuusulan Moottorikerhon kolmikko Eero Remes, Jari Mattila ja Samuli Aro
aloitti enduron MM-sarjan suurin toivein. Kausi alkoikin lupaavasti.
Tälläkin hetkellä Aro johtaa isoa luokkaa peräti 27 pisteen erolla, Remes
nousi kauden tulokkaaksi ja on kolmen kisaviikonlopun jälkeen
pikkuluokassa neljäntenä ja Mattilankin ajo on kulkenut mallikkaasti,
vaikka pyörää ei ole saatu miehen mieleiseen iskuun.
Mutta, mutta...
Samuli Aro loukkasi viisi viikkoa sitten KTM-tehtaan pajalla Italiassa
laikalla vasemman käden keskisormensa. Pahasti vaurioitunut sormi
operoitiin kolme viikkoa sitten.
– Yritän päästä seuraavaan MM-kilpailuun Puolaan mukaan, jolloin yhtään
kisaa ei jäisi ajamatta, kauden kuudesta osakilpailusta viisi voittanut
Aro sanoo toiveikkaana.
Eero Remeksen tilanne on pahin. Oikean jalan akillesjänne katkesi kaksi ja
puoli viikkoa sitten Lavangon crossiradalla.
– Edessä on pitkä tauko. Ajamaan pääsen neljän kuukauden päästä,
kilpailemaan ehkä puolen vuoden kuluttua. Kyllä tässä nyt useampi
MM-viikonloppu menee sivu suun, Remes sanoo.
Jari Mattila ei ole ollut tyytyväinen MM-kisapyöräänsä ja etenkään
italialaisen tiiminsä toimintaan.
– Kun ongelmia on ollut tasaiseen tahtiin, on se vaikuttanut myös omaan
tekemiseen. Kolmen kuukauden MM-tauko tekee kuitenkin hyvää. Yritän päästä
tässä mielessä uuden elämän alkuun, Mattila sanoo.
ARO YRITTÄÄ PUOLAAN
TuMKin kolmikko kokoontui perjantaina Aron omakotitalon työmaalla.
Tuusulan Kellokoskelle nousee Arojen tontille 243 asuinneliötä käsittävä
talo ja sadan neliön autotalli. Elokuun alkuun mennessä Arojen on
tarkoitus päästä muuttamaan.
Käsipuolesta isännästä ei raksalla ole kovin suurta hyötyä ollut, mutta
puhelimella pystyy järjestelemään asioita.
– Juuri soittivat Itävallasta tehtaalta ja kysyivät milloin pääsen
testaamaan Sixi-pyörää. Vastasin vaan, että who knows, Aro naurahtaa.
Aro loukkasi sormensa samaisella tehtaalla huhtikuun puolivälissä. Mies
laitteli pyöräänsä kuntoon seuraavan viikonlopun Saksan cross
country-kisaan. Hiottavasta ruuvista laikka pomppasi vasemman käden
keskisormeen ja nappasi puolet ensimmäisestä nivelestä.
– Itävallassa sormi ommeltiin kasaan ja tohtori Ilkka Tulikoura pääsi
leikkaamaan vasta kahden viikon kuluttua, kun sormi oli rauhoittunut.
Sormeen asennettiin kaksi metallipiikkiä, lonkasta otettiin sormeen luuta
ja käsivarresta ihokudosta, Aro kertoo.
Sormi ei ole kauhean esteettisen näköinen. Vieläkään.
Kolmen viikon kuluttua (6.6.) Aro menee seuraavan kerran Tulikouran
pakeille.
– Silloin toinen rautapiikki poistetaan. Jatkosta kuulen sitten.
KOVAA TULOSTA TOIPILAANA
MM-sarja jatkuu Puolassa 14.–15. kesäkuuta. Aro on toiveikas, että pääsisi
kilpailemaan neljän viikon kuluttua.
– Hyvinhän kausi alkoi maaliskuussa Östersundissa, vaikkei lääkärin
ajolupaa vielä ollutkaan.
Nelinkertainen maailmanmestari loukkasi oikean polvensa viime syksynä
Slovakian MM-osakilpailussa. Sisemmän puolen polvikierukka hajosi kolmeksi
kappaleeksi. Toipuminen marraskuun alun leikkauksesta venähti yli luvatun
kolmen kuukauden. Silti mies jätti heti kaikki muut taakseen.
REMEKSELLE PITKÄ TAUKO
Eero Remeksen haaverissa Lavangossa vapun alla eivät tähdet olleet
kohdallaan.
– En edes kaatunut ylipitkää hyppyä ja jalat pysyivät koko ajan tapeilla,
Remes kertoo.
Silti akilles vaan napsahti poikki ja Tulikoura sai taas potilaan.
– Torstaina sain jalasta tikit pois ja ensi viikolla pääsen aloittamaan
vesijumpan. Kuntosalilla olen käynyt koko ajan, Remes sanoo.
Seuraava kontrolli on kuukauden kuluttua.
– Kyllä tämä on harmittanut enemmän kuin paljon. MM-sarja alkoi kuitenkin
lupaavasti edes riskejä ottamatta.
Terveenä pysyessään KTM-pyörällä ajava Remes olisi tapellut mitalista.
Alkukausi toi MM-osakilpailuissa kaksi kolmos- ja neljä nelossijaa.
– Kun luu menee poikki, siitä paranee parissa kuukaudessa. Jänne on ihan
eri juttu. Painoa saa jänteelle varata aikaisintaan kuukauden päästä,
mutta ajaminen on kaukainen juttu.
MM-joukkuekilpailu eli Sixi ajetaan Kreikassa syyskuun alussa. Remeksellä
olisi paikka miesten sekstetissä. Sitä ennen ajetaan MM-sarjassa heinäkuun
loppupuoliskolla Walesissa ja Ranskassa. MM-sarjan päätöskisat ovat
vuorossa syyskuun lopussa Italiassa ja lokakuun puolivälissä Ranskassa.
– En ole lääkäri enkä ennustaja, joten en osaa sanoa milloin palaan
kisoihin, Remes sanoo hiljaa.
MATTILA: UUSI ALKU!
Jari Mattilan odotukset olivat korkealla hänen päästyä vuodenvaihteen
jälkeen italialaisen Honda-tiimiin. Hyvin pian kuitenkin selvisi, että
tiimissä vain Mika Ahola sai kunnon palveluja ja apuja.
– On ollut aika masentavaa huomata, että vaikka itse pyrkii tekemään
kaiken mahdollisimman hyvin, italialaisten asioiden hoitaminen sujuu
vasemmalla kädellä. Mentaliteettimme eivät kohtaa.
– Kun mikään ei pelaa, alkaa se ennen pitkää vaikuttaa omaankin tekemiseen
ja fiilikseen, vaikkei saisi.
Mattilan mukaan peruspyörä on hyvä. Surkuhuopaisaa, että kotimaan
kisapyörä on parempi kuin MM-sarjassa ajettava.
– Pyrinkin eliminoimaan vaaroja siten, että lähden päätukijani Pepe
Puhtilan kanssa autolla Puolaan MM-kisan alusviikolla kotimaan kisapyörä
mukana. Ehkä jää aikaa laittaa säätöjä ja ajella MM-kisapyörällä siellä
testiradalla.
Mattilalle on tarjottu mahdollisuutta mennä testaamaan kisapyörää
tehtaalle Italiaan ennen MM-kisaa.
– Siitä voisi tulla taas turha reissu.
MM-sarjan keskimmäisessä luokassa yhdeksäntenä (yksi nollapäivä) oleva
Jari Mattila aikoo kisatauon jälkeen jatkaa sarjassa kuin uuden alun
ottaen.
– Unohdan menneet ja teen itse kaiken niin hyvin kuin voin, TuMKin
MM-kolmikosta tällä hetkellä ainoana terveiden kirjoissa oleva Mattila
sanoo.
|
|
 |