Päitsi-konkari Keijo Benjaminsson siirtyi viimeiselle etapille
17.05.2010
Pitkän linjan moottoripyöräilijä Keijo "Beni" Benjaminsson kuoli pitkällisen vaikean sairauden uuvuttamana Nurmijärven terveyskeskuksessa 10. toukokuuta. Kiljavalla asunut Benjaminsson oli 75-vuotias ja syntynyt Helsingissä 11. marraskuuta 1934.
Keijo Benjaminsson harrasti ja kilpaili lähes kaikissa mahdollisissa moottoripyörälajeissa. Läheisimmäksi tuli kuitenkin nykyisen enduron edeltäjä maantieajo. Päijänteen Ympäriajoon Benjaminsson jätti lähtemättömän leimansa, ensin kilpailijana ja sitten kisan puuhamiehenä mitä erilaisimmissa tehtävissä. Benjaminsson starttasi Päitsille vuosina 1954-1973 kaikkiaan 20 kertaa, joista hän ajoi maaliin 16 kertaa. Voiton Benjaminsson otti tasan 50 vuotta sitten 1960, jolloin hän jakoi ykkössijan kovan kilpakumppaninsa Olavi "Hukka" Hokkasen kanssa. - Päädyimme tasapisteisiin. Siihen aikaan kisa ajettiin läpi yhtä soittoa, oli vain pari lyhyttä taikoa. Erillisiä maastokokeita ei ollut, vaan erot mitattiin minuutteina myöhästymisistä aikatarkastusasemilla, Benjaminsson kertoi helmikuussa tehdyssä haastattelussa. - Jo edellisvuonna olisin MZ:lla jakanut voiton Hukan kanssa, mutta sain ylinopeussakot ja siitä kohtalokkaat pisteet, parhaat vuotensa Jawaa kyytinyt Keijo Benjaminsson kertoi. Vuonna 1956 Keijo Benjaminsson pääsi Päitsin maaliin IC-pyörällään. Yleiskilpailun voitti Carl-Gustav "Puti" Wendelin, Raimo Reini oli toinen, Pertti "Konsta" Kärhä kolmas ja Benjaminsson neljäs. - Olin 350-luokassa kolmas. Sen jälkeen Kärhä ja minut pyydettiin Jawan kilpatiimiin. Jawalla ajoin aina 250-kuutioisella. Kun Konsta siirtyi ajamaan 350-kuutioisella, aloin saada myös luokkavoittoja kakkostilojen sijaan. Konsta kun on aina ollut mestarien mestari, Benjaminsson tunnusti viimeiseksi jääneessä haastattelussaan. Päitsin 1960-luvulla viidesti voittanut Pertti Kärhä muistelee entistä tiimikaveriaan lämmöllä. - Benin kanssa synkkasi aina erinomaisesti. Vaikka huulenheitto oli välillä rajuakin, ikinä emme riidelleet. Jos hänen kanssaan olisi riitaa tullut, olisi ollut syytä katsoa itseään peilistä, Kärhä sanoo vuosikymmenien ystävästään.
Pääasiassa kuljetusalalla yrittäjänä toimineella Keijo Benjaminsonilla oli laaja ystäväpiiri. Tämä kävi selville viimeksi keväällä Päijänneajon järjestelyissä, kun Huhdanojan maastokoe Orimattilassa oli hukkua lumeen. - Nuorempi polvi yritti saada reitin avaamiseen telaketjumönkkäriä. Kun aika alkoi käydä vähiin, soitin Benjaminssonille. Seuraavana aamuna hän soitti minulle ja kertoi, että hakekaa kapistus sieltä ja silloin, Kärhä kertoo. Päijänneajon järjestelyt olivat Keijo Benjaminssonille kaikki kaikessa. Sananmukaisesti loppuun saakka. - Hän oli luvannut hoitaa tietyt asiat vielä tämän kevään Päitsille, vaikka voimat alkoivatkin jo ehtyä. Lupaus oli lupaus ja hän teki kaiken loppuun tahdonvoimalla, Keijo Benjaminssonin Tuula-vaimo kertoo.
Vanhojen moottoripyörien ja kuljettajien historiikkikulkue Kaivohuoneelta Päijänneajon maaliin oli asia, jota Keijo Benjaminsson vaali huolella. Suomen mestaruuksia Benjaminsson ajoi päälajissaan kymmenen, joista puolet oli joukkuekultia. Motocross toi muhkeaan palkintokaappiin kolme SM-pronssia. Pääosa pytyistä tuli maantieajoista ympäri maailmaa. Kansainväliseen Kuuden päivän ajoon (Sixi) Benjaminsson osallistui kahdeksan kertaa 1960-1967 ja saavutti kuljettajana viisi kultamitalia sekä yhden hopean ja yhden pronssin. Vaikka Keijo Benjaminsson asuikin 3,5-vuotiaasta Nurmijärvellä, hänen kerhonsa on ollut aina Helsingin Moottorikerho. HMK:n ja Päijänneajon toimintaan Benjaminssonin siirtyminen viimeiselle etapille jättää suuren aukon. Beniä jäivät Tuula-vaimon, tyttären ja kolmen lapsenlapsen ohella kaipaamaan laaja sukulais- ja ystäväpiiri.
Keijo Benjaminsson siunataan Nurmijärvellä Rajamäen kirkossa 29. toukokuuta klo 14, jonka jälkeen muistotilaisuus.
Erkki Poutanen
|